perjantai 22. tammikuuta 2010

Kulttuuria ja sisustusta

Bongasimme paikallisesta kulttuurikalenterista tiedon, että Bodö Sinfonietta esiintyy täällä tänä iltana. Täällä tarkoittaa samaa kuntaa, mutta eri taajamaa. Meillä ei ole käytössä karttaa, summittaisesti tiedämme, missä kyseinen taajama (Reipå) sijaitsee. Konsertti on kirkossa, jonka löytymisen ei luulisi olevan liian vaikeaa. Katsotaan miten meidän käy! Konsertin tarkasta ohjelmasta on ollut liikkellä monenlaista tietoa, mutta villin arvaukseni perusteella luvassa on jotakin klassista musiikkia.


Muuttokuorma ei ole vielä saapunut perille, mutta olen tilannut verhot asuntoon paikallisesta huonekaluliikkestä. Paikanpäälle asuntoomme tuli henkilö mittaamaan ikkunat ja kyselemään verhotangoista, ripustimista ym. yksityiskohdista. Keskustelu sujui samaan tapaan kuin täällä yleensäkin. Meikäläinen puhui ruotsia ja keskustelukumppani norjaa. (Jumppa hoituu arjessa helposti, kun vääntäydyn joka toisen norjankielisen lauseen kohdalla kysymysmerkiksi ja pidempien keskustelujen aikana lihakset menevätkin lähes maitohapoille.) Tällä kertaa vastapuoli kuitenkin ystävällisesti vaihtoi osan norjan kielen ilmaisuista ruotsinkielisiin, joten pysyin suurimman osan aikaa mukana. Luulisin. Toiveikkuuteni kielen ymmärtämisestä voi osoittautua turhaksi, kun verhotangot ja sälekaihtimet tuodaan asunnolle.


Eilen illalla kävimme valitsemassa verhokankaat ja mattoja. Verhokankaiden valinnassa asioin liikkeen toisen myyjän kanssa. Hän puhui norjaa, pehmentämättä sitä ruotsilla. tämä oli kuitenkin verhomittausta huomattavasti helpompi keskustelu, koska saatoin osoitella haluamiani kankaita ja kertoa, mikä tulee mihinkin huoneeseen.


Yritin koko ajan kuvitella muuttokuormassa vielä olevat huonekalut, tilaamamme lisähuonekalut sekä matot paikoilleen asuntoomme ja valita verhot niihin sopiviksi. Ainoa ongelma tässä oli se, ettei vielä ole ihan varmaa, mitkä huonekalut sijoitetaan minnekin! Jos siis sisustusratkaisuistani tulee luovia ja suorastaan uraauurtavia sekä värimaailmasta haasteellinen, siihen on syynsä.

3 kommenttia:

  1. Toivottasti konsertti tarjosi elämyksiä. Helsingissä riittää lunta ja viime viikonloppuna matkailijan elämys oli Suomenlinnan lauttamatka jäiden ryskyessä. Jäät muodostivat eräänlaisen "tilataideteoksen" Erityinen kokemus oli myös yöpyminen Suomenlinnan hostellissa. Joskus matkailua voi kokeilla 15 minuutin lauttamatkaetäisyydellä poistumatta kotikaupungista. Tarkalleen ottaen kysymys oli kuitenkin työmatkasta...

    -heidi-

    VastaaPoista
  2. Konsertti tarjosi tosiaankin elämyksiä! Musiikki soi komeasti, konserttimestari esitteli illan teokset rennosti ja tunnelma oli välitön. Muutaman kymmenen hengen yleisö antoi muusikoille raikuvat suosionosoitukset.

    Konserttipaikkana toiminutta satavuotiasta puukirkkoa ei ilmeisesti talvella lämmitetä. Yleisö istui takit visusti päällä koko ajan. Pidempään konserttiin talvikaudella pitänee jatkossa varautua lämpökerrastolla!

    VastaaPoista
  3. Helsingin lauttamatkailun jälkeen kokeilin eilen junamatkan sujuvuutta Jyväskylään. Silmät pöpperössä istuin kahvimukin ja vastapaistetun croisantin kera puoli kuuden aamujunaan. Pakkanen heristeli jääkapuloitaan junan ulkopuolella, mutta pendossa tarkeni. Aikataulusta myöhästyimme noin seitsemän minuuttia, joka ei mielestäni ollut ollenkaan harmillinen asia. Totuuden nimessä, emme myöhästyneet pakkasen takia vaan vastaantulevan junan odottamisesta Oriveden kohdalla...Ps. junamatkalla syntyi uusi runo.

    -heidi-

    VastaaPoista